Miten ottaa avuntarve puheeksi ikääntyneen läheisen kanssa?

Milloin asiasta kannattaa puhua?

Avuntarve tulee harvoin vastaan yhtenä suurena muutoksena. Usein se näkyy ensin pienissä arkisissa asioissa. Ensimmäisenä voi muuttua kodin järjestys: tavarat jäävät paikoilleen, pölyä kertyy tai kylpyhuoneen ja lattioiden pesu alkaa jäädä tekemättä. Seuraavaksi voi huomata, että kaupassa käyminen on vähentynyt. Myöhemmin huoli voi liittyä ulkona liikkumiseen, laskujen ja asioiden hoitamiseen, muistamiseen, lääkkeiden ottamiseen tai siihen, että ihminen viettää yhä enemmän aikaa yksin kotona.

Yksi pieni muutos ei vielä tarkoita, että ihminen tarvitsee paljon apua. Se voi kuitenkin olla hyvä hetki kysyä, olisiko jostakin pienestä avusta hyötyä.

Kerro, mitä olet huomannut

Suuri arvio toisen pärjäämisestä voi tuntua arvostelulta. Yksittäisestä havainnosta on usein helpompi aloittaa. Sen sijaan, että sanoisit "Et sinä enää pärjää täällä yksin", voit kertoa, mitä olet huomannut.

• "Huomasin, että siivoaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Onko se alkanut tuntua raskaalta?"
• "Kauppakassien kantaminen näytti aika hankalalta. Haluaisitko siihen vähän apua?"
• "Portaissa kulkeminen näytti raskaalta. Miltä se sinusta tuntuu?"
• "Olet ollut viime aikoina enemmän kotona. Tekisikö mieli päästä välillä jonkun kanssa ulos?"

Kysy ensin, mikä arjessa tuntuu vaikealta

Avuntarpeesta puhuttaessa ei kannata aloittaa palvelun nimestä. "Sinä tarvitset kotihoitoa" on aivan eri asia kuin kysymys: "Mikä täällä kotona tuntuu tällä hetkellä raskaimmalta?" Usein ensimmäinen asia on juuri siivous. Toinen tavallinen asia on kaupassa käyminen. Kauppaan voidaan lähteä yhdessä, jolloin ei tarvitse kantaa raskaita kasseja yksin ja matka on turvallisempi.

Avun ei tarvitse tarkoittaa sitä, että joku alkaa tehdä kaiken toisen puolesta. Tavoitteena voi olla juuri päinvastainen: auttaa sen verran, että ikääntynyt pystyy jatkamaan mahdollisimman tavallista arkea omassa kodissaan.

Kun vanhemman ja lapsen roolit alkavat muuttua

Tilanne voi tuntua oudolta kummastakin. Lapsi huomaa ehkä vähitellen auttavansa asioissa, joista vanhempi on aikaisemmin huolehtinut itse. Vanhemmasta jatkuvat kysymykset voivat joskus tuntua tarpeettomalta huolehtimiselta. Siksi voi olla parempi kysyä kuin olettaa: "Missä haluaisit minun auttavan?" "Minkä haluat edelleen hoitaa itse?" Näin apua voidaan miettiä yhdessä sen sijaan, että toinen alkaa vähitellen päättää toisen puolesta.

Kun äiti tai isä haluaisi apua juuri sinulta

Moni ikääntynyt toivoo saavansa apua ennen kaikkea omilta läheisiltään. Oma lapsi on tuttu ja turvallinen. Samalla ikääntynyt saattaa varoa pyytämästä apua, ettei olisi vaivaksi. Tilanne voi olla vaikea myös läheiselle: omaan elämään kuuluvat työ, perhe ja monet velvollisuudet, ja joskus välimatkaakin on satoja kilometrejä.

Ratkaisun ei tarvitse olla joko läheisen apu tai muu apu. Niitä voi yhdistää. Voidaan sopia, että tytär tai poika käy kerran viikossa, ja muina aikoina säännöllistä apua järjestetään kotiin. Säännölliset käynnit tuovat myös turvallisuuden tunnetta: viikkoon syntyy tuttu rytmi.

Joskus tärkeintä on se, että joku tulee

Kun liikkuminen vaikeutuu, myös kodin ulkopuoliset menot ja tavalliset kohtaamiset voivat vähentyä. Varsinkin yksin asuvan päivät voivat muuttua pitkiksi. Yksinäisyyttä ei aina sanota ääneen. Säännöllisesti käyvä tuttu ihminen voi tuoda arkeen paljon muutakin kuin käytännön apua: käynnillä vaihdetaan kuulumisia, jutellaan ja ollaan hetki yhdessä.

Muu apu ei korvaa omia läheisiä. Se voi kuitenkin tuoda arkeen lisää ihmisiä ja helpottaa läheisten vastuuta. Kun siivous ja muut käytännön asiat eivät odota tytärtä tai poikaa eteisessä, yhteiselle ajalle jää enemmän tilaa.

Jos vastaus on "en tarvitse apua"

Silloin kannattaa ensin yrittää ymmärtää, mitä vastauksen takana on. Tuntuuko avun ehdottaminen tarpeettomalta? Huolettaako hinta? Tuntuuko ajatus vieraasta ihmisestä omassa kodissa epämiellyttävältä? Vai haluaako ihminen pitää kiinni omista tavoistaan? Voit sanoa: "Ymmärrän. Ei tästä tarvitse päättää nyt. Voidaan palata asiaan myöhemmin." Väittely harvoin auttaa.

Usein ensimmäisen avun ei tarvitse olla kovin suurta. Siivousapu voi olla helppo tapa aloittaa. Toinen vaihtoehto voi olla, että kodinhoitaja lähtee mukaan kauppaan. Kun ensimmäinen kokemus avusta on hyvä, myös muun avun vastaanottaminen voi myöhemmin tuntua luontevammalta.

Yksi pieni kokeilu voi riittää alkuun

Avun vastaanottamisesta ei tarvitse tehdä loppuelämää koskevaa päätöstä. Ensimmäiseksi voidaan sopia vaikka yhdestä siivouskerrasta, yhteisestä kauppareissusta tai ulkoilusta. Sen jälkeen voidaan rauhassa miettiä, oliko avusta hyötyä. Jos kokemus oli hyvä, käyntejä voidaan jatkaa säännöllisesti. Tärkeää on, että apu sopii hänen omaan arkeensa.

Entä jos apu maksaa liikaa?

Myös rahasta pitää voida puhua. Kevyt apu arkeen, kuten siivousapu, on usein itse maksettavaa, eikä kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Joskus läheiset voivat osallistua kustannuksiin tai maksaa palvelun kokonaan. Jos lapsi tai lapsenlapsi maksaa vanhempansa tai isovanhempansa kotiin ostetun palvelun, hän voi saada maksamastaan työstä kotitalousvähennyksen.

Kotitalousvähennys pienentää kustannusta, mutta ei tee palvelusta kaikille mahdollista. Jos omat varat eivät riitä tai avuntarve on suurempi, kannattaa ottaa yhteyttä oman hyvinvointialueen ikääntyneiden neuvontaan.

Milloin kannattaa pyytää ammattilaisen arviota?

Jos avuntarve alkaa koskea useita arjen asioita, tilannetta ei tarvitse selvittää yksin. Oman hyvinvointialueen ikääntyneiden neuvonnasta voi kysyä, miten edetä. Tarvittaessa voidaan tehdä palvelutarpeen arviointi, jossa katsotaan elämäntilannetta, toimintakykyä ja arjessa tarvittavaa apua kokonaisuutena. Arviointi ei tarkoita, että jokin tietty palvelu automaattisesti aloitetaan. Läheinen voi olla mukana keskustelussa, jos ikääntynyt sitä haluaa.

Entä jos huoli on vakava, mutta apua ei oteta vastaan?

Useimmiten avusta voidaan keskustella rauhassa. Joskus tilanne on toinen. Jos ikääntynyt ei enää pysty huolehtimaan terveydestään tai turvallisuudestaan eikä kykene itse hankkimaan tarvitsemaansa apua, läheisen ei tarvitse jäädä yksin huolensa kanssa. Omalla hyvinvointialueella on neuvontapalveluja ikääntyneille ja heidän läheisilleen. Helsingissä neuvoa voi kysyä Seniori-infosta. Tarvittaessa ikääntyneestä voi tehdä myös huoli-ilmoituksen.